Viime vuoden Piikistä jäi sen verran mukava maku suuhun, että pitihän sitä tänäkin vuonna osallistua. Oikeastaan minkäänlaista valmistautumista en tehnyt, ellei valmistautumiseksi sitten lasketa edellisten viikonloppujen juoksukisoja. Tunnelma ja fiilis lähtöpaikalla olivat kuitenkin oikein hyvät. Keli oli viileä, mutta silti lähdin matkaan lyhyessä asussa.
Virallisena tavoitteenani oli viime vuotisen ajan alittaminen. Tarkoitus oli juosta reipas, pitkä lenkki omaa vauhtia. Mutta kyllähän sen tietää miten siinä käy, kun lappu lyödään rintaan... Nopeastihan siinä tuli uusia tavoitteita mieleen: ensinnäkin tavoittelin alle neljän ja puolen minuutin kilometrivauhtia ja toiseksi kaikkien naisten voittamista.
Porukka lähti paukusta aika kovaa, mutta vauhti onneksi tasoittui maastoon päästessä. Edelleen yritin mennä omaa vauhtia, mikä oli tässä tapauksessa juuri tuota hieman tavoitevauhtia kovempaa. Omaa vauhtia sekoitti se, että kärkinainen juoksi kanssani aivan samaa vauhtia - himmata siis ei voinut. Toisaalta vauhti oli kuitenkin oikein hyvä.
Reitti oli viime päivien sateista huolimatta hyvässä kunnossa. Polkupätkät olivat toki hieman tieosuuksia hitaampia, mutta toisaalta juuri niillä olin muuta porukkaa nopeampi: alun lyhyillä tiepätkillä meinasin jäädä porukasta, mutta sain karkurit helposti kiinni, kun maasto muuttui hankalammaksi.
Matka taittui mukavasti eikä juoksu väsyttänyt. Välillä vähän satoi, mikä vain piristi matkantekoa. En ehtinyt käydä geelikaupassa, joten koko reissu mentiin järjestäjien Mehukatin voimalla - ja ihan hyvin mentiinkin. Ilmeisesti etenin liian hiljaa, sillä väsymystä ei tullut pahasti missään vaiheessa.
Varsinaisen Piikin yhtyessä puolipiikin reittiin alkavat vähän tylsät tieosuudet. Vauhti kuitenkin säilyi niilläkin hyvänä ja ehkä jopa vähän paranikin. Yritin vetää naisten kärkeä perässäni, mutta hänellä oli jonkinlaisia jalkavaivoja, joten hän tippui pienellä peltotiepätkällä ennen Tuorsniemeä kyydistä. Korttelialueet juoksin edelleen hyvää vauhtia saavuttaen pikkuhiljaa edelleni ehtineitä juoksijoita. Loppukiriä aloin viritellä reitin siirryttyä takaisin ulkoilureiteille, kun puolipiikin häntäpään juoksijat alkoivat tulla selkä edellä vastaan. Sain vielä kiinni myös muutaman täysimatkalaisen, jotka eivät kehotuksistani huolimatta peesiin päässeet. Viimeisen kilometrin nousua oli ilmeisesti kasitien remontin vuoksi muutettu ja madallettu, joten mitään kovaa loppurykäisyä ei päässyt ylämäkeen iskemään. Eipä tosin ollut tarvettakaan, sillä ketään ei peesissä tullut. Loppumatkan rullasin vauhdilla maaliin, jossa totesin, ettei sata minuuttia aivan alittunut. Seuraaviin kertoihin jäi siis parannettavaa.
Maaliin saavuin vesisateessa hyvillä mielin ja melko hyvin voimin. Tällä kertaa jalatkin kestivät eikä niihin tullut kuin yksi pieni rakko. Suoritukseen olen oikein tyytyväinen. Juttelin maalissa naisten voittajan kanssa, joka tiedusteli, että juoksinko täysillä. Vastasin etten aivan, sillä olen sen verran mukavuudenhaluinen. Hieman lujempaa olisin varmasti päässyt, mutta sitten ei olisi ollut enää yhtään kivaa - parempi näin.
Kotona huomasin, että olin kuntosarjan nopein. Ei ollenkaan huono tulos!
Jk. Näiden muutaman loppukesän pidemmän juoksun jälkeen on hieman tullut mieli pidemmille matkoille. Mitä ja mikä sellainen sitten olisi? Enpä tiedä. Katumaratonille ei edelleenkään ole paloa. Pirkan hölkkä voisi ehkä tulla kyseeseen, mutta se jää tänäkin vuonna väliin. Ja eihän se ole kuin 33 kilsaa...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti