perjantai 31. tammikuuta 2014

Tammikuu

pyöräily: 3kpl 318km 11:14
juoksu: 11kpl 102km 8:49
hiihto 1kpl 18km 1:34

yhteensä: 15kpl 438km 21:37

Tammikuu alkoi Ylläksenmatkan jälkeen Rööripyöräilyllä. Niistä molemmista juttua edellisissä postauksissa. Kotona jatkuivat joulukuusta tutut märät ja sateiset kelit, jotka vaihtuivat sitten nopeasti koviin pakkasiin.Täten innostusta ei oikein ollut muuhun kuin juoksuun, jota tulikin kuukaudelle paljon. Loppukuusta podin vajaan viikon jonkinlaista vatsapöpöä, joka peruutti ainakin muutaman lenkin. Määrää tuli aika hyvin, joskin iso osa on rööriajon ansiota.

Juoksu sujui pääosin oikein hyvin, ja jossain vaiheessa tuli mieleen, että kohtuullisen hyvä juoksukunto pitää tänä vuonna hyödyntää. Toisin sanoen harkitsen maratonin juoksemista. Pitää vain keksiä/löytää sopiva tapahtuma.

Helmikuussa odottaa Jämin hiihtokisa, jota varten pitää vähän käydä tekemässä lajiharjoittelua. Lunta on niukalti, jotan saa nähdä millainen reissu on tulossa. Kaiken kukkuraksi ilmoittauduin Pirkan hiihtoon vapaalle tyylille. Eiköhän se ysikymppinenkin kuitenkin läpi mene, jos vain lunta on.

sunnuntai 5. tammikuuta 2014

Röret Runt 300

Starttasin tähän legendaariseen tyhmäpyöräilyn klassikkoon aamulla kuudelta valmiiksi pakatulla autolla. Röörissä oli sitten ensin infotilaisuus, jonka jälkeen varsinainen ajo alkoi kahdeksan maissa. Ajokuri oli tiukka, ja kaikki pysyivät siinä hienosti.

Tapahtuman ideanahan on ajaa putkessa 1,01 kilsan lenkkiä kolmensadan kilometrin verran. Itsellä tämä ei ollut tavoitteena, vaan ajattelin ajella sen minkä viitsisi. Alkuhermoilun ja totuttelun jälkeen homma alkoi sujua mukavasti. Kilsan välein olleen huoltopaikan houkutus ei ollut liian kova, vaan pysyin laatimassani ajorytmityssuunnitelmassa. Ajoin ensin kaksi 70 kilsan pätkää ja sitten kuusikymppisen, jonka jälkeen oli tarkoitus tunnustella jatkoa. Kahdensadan kierroksen jälkeen ajoin vielä 50 kierroksen pätkän, jolloin oli selvää, että ajo vedettäisiin loppuun asti. Viimeiset pätkät olivat 32 ja 16 kierrosta. Yksi ylimääräinen kierros piti ajaa, jos kierrosnappulaa olisi tullut vahingossa painettua liikaa. Näin ei kuitenkaan ollut käynyt, vaan kierroslasku aina maalin kohdalla nappulaa painettaessa toimi hyvin. Ajoin ilman gepsua ja sitäkautta ainoa nopeustieto oli kierrosaika.

Ajo sujui alun pienen sähläyksen jälkeen ongelmitta. Pahin oli toinen etappi, jonka puolivälissä alkoi nälkä vaivata. En kuitenkaan antanut huollon kutsulle periksi, vaan pysyin suunnitelmassa. Huolto oli kyllä malliillaan: tarjolla oli banaaneja, myslipatukoita, karkkia, suolakurkkuja, sipsejä, makkaraa, kolaa, keksejä, munkkeja, leipää, sämpylöitä ja "oikeana" ruokana lihasoppaa. Kaikki maistuivat, ja on sanomattakin selvää, että ilman niitä homma olisi jäänyt ajamatta.

Kalusto ja kuski toimivat hyvin. Vasen polvi vähän tuntui, ja luonnollisesti selkä, niska ja hartiat puutuivat. Mikään ei kuitenkaan juuri haitannut suorittamista. Kramppeja ei edes meinannut tulla. Missään vaiheessa ei ollut älyttömän väsynyt olo. Väsymys oli enemmänkin henkistä, sillä keskittyminen putkessa pitää olla koko ajan sata prosenttia.

Suurimman osan matkaa ajoin joko yksin tai vetomiehenä. Peesissä ajo ei oikein sovi minulle, vaikka sitäkin tuli tehtyä. Ja ei tuolla Röörissä peesistä juuri apua olekaan.

Kierrosajat pysyivät koko ajan samoina, etenkin ajon loppupuoliskolla, jolloin kierroksen rytmitys oli selkärangassa. Kaikki vaihtamiset, putkelle nousut yms. tapahtuivat aina samoissa kohdissa. Ohittelut tai oikeammin niiden odottelut vaikuttivat kierrosaikaan aina muutamia sekunteja. Ihan lopussakaan ei tahti hidastunut, vaikka ajoin kierroksen pykälää pienemmillä vaihteilla.

Kello oli yli seitsemän, kun homma oli viimein paketissa. Eipä olisi uskonut, että ajaisin täyden matkan ja vieläpä näinkin helposti. Kiitokset vaan huollolle ja kaikille muillekin asianosaisille. Kivaa oli, vaikka toki tyhmää. Suoritus oli kyllä melkoinen - ei ole vastaavaa tullut tehtyä. Tämän perusteella kesäiset parin sadan lenkit pitäisi mennä hyvin. Toki ulkona ajaminen on vähän erilaista. Aikaa ja evästä kun varaa, niin ei ole ongelma. Nyt molempia oli riittävästi.

Lopuksi vedin vielä lihasoppaa, kävin suihkussa ja ajoin kotiin. Hyvin jaksoi vielä olla ratissa. Nukkumaan mennessä olin odotetusti henkisesti vielä putkessa. Aina kun laittoi silmät kiinni, niin tuli olo, että nyt ajan seinään tai jonkun perään. Tai sitten muuten vain Röörin pilarit vilahtelivat. Piti oikein psyykata, että ihan hyvin uskaltaa laittaa silmät kiinni. Aamulla kolotuksia ei pahemmin ollut, mutta vähän hidastetusti mentiin. Isoimmat tuntemukset ovat niskassa ja alaselässä.

Hieno kokemus ja hyvä osoitus omasta kunnosta. Ehkä vielä joskus uudestaan...

Taskussa olleen puhelimen askelmittariin kertyi muuten vajaa 37 tuhatta "askelta".
valokuvaajan otos menosta

torstai 2. tammikuuta 2014

Loma Ylläksellä

Joulupäivän iltana matkustimme junalla Kolariin, josta seuraavana päivänä ajoimme Äkäslompoloon Harjun mökkiin. Mukaan tulivat lasten serkut, joten lastenhoitoapuakin oli tarjolla. Mökki oli kiva ja sijaitsi aivan valoladun vieressä. Vaikka otin otsalampun mukaan, niin kaamosaikaan valoladulle oli kysyntää.

Keli ei ollut pelkäämämme paukkupakkanen, vaan vesisateet seurasivat meitä etelästä Lappiin asti. Vasta uuden vuoden jälkeen lämpötila painui astetta enemmän pakkaselle. Ladut eivät siis olleet aivan priimakunnossa, mutta täysin hiihdettävät. Latuhuolto Ylläksellä toimii muuten erinomaisesti. Vaikka keli olikin suojainen, niin ei se juurikaan haitannut menoa. Paitsi yhdellä lenkillä, josta hetken päästä lisää.

Heti ensimmäisenä iltana piti tietenkin lähteä hiihtämään, ja hiihto sujui ihan kivasti. Etelänmiehelle hurja, ns. Isomettän nousu oli melko tiukka, mutta kiipesin sen heti kahteen kertaan, sillä vauhdikas lasku oli niin kiva. Seuraavana päivänä kiersin saman lenkin pertsasuksilla.

Perhehiihtoa tuli myös harrastettua mukavasti. Käytössämme oli ahkio, jota vetelin perinteisellä tyylillä, sillä kokemukset luistelusta ahkion kera ovat huonot - tai oikeammin hikiset. Esikoinen innostui hienosti hiihtämään, jahka isä ensin sai pidon kuntoon. Kuopus suksi hänkin, mutta keskttyi lähinnä ahkiossa köllöttelyyn.

Yhtenä päivänä lähdimme pidemmälle lenkille ahkion kera. Kosteahkoa lunta oli satanut, ja sehän sitten tollasi suksen pohjaan ihan huolella. Välillä suksi toimi kohtuullisesti, mutta välillä homma meni kirjaimellisesti kävelyksi. Loppumatkasta koin jopa pertsamiehen painajaisen eli lipsuvan suksen, joka tökkii. Siinä tuskaillessani päätin suunnata suksikaupoille. Olen nimittäin kauan jo suunnitellut pitopohjasuksien hankintaa, ja tuo surkeahko hiihtokokemus konkretisoi hankinnan. Ostin sitten paikallisesta Fischerin Zerot, jotka ovat ns. perinteiset pitopohjasukset, joiden käyttöalueen pitäisi olla hieman nanosuksia laajempi. Kävin testaamassa suksia heti ensimmäisenä iltana, ja niiden toiminta osoittautui erinomaiseksi. Seuraavana päivänä pistin parin heti kunnon testiin, kun hiihdin reilun 35 kilometrin lenkin. Pito oli loistava ja luisto hyvä. Hankinta oli siis erinomaisen onnistunut. Viimeisenä päivänä pertsalenkillä oli yli viisi astetta pakkasta, jolloin pito oli jo heikompi - kuten tuolla suksella pitääkin. Voidesuksikin puolustaa siis edelleen paikkaansa. Taidan kyllä asentaa vanhoihin pertsoihin kokeeksi pitoteipin.

Hiihtokilometrejä kuuden vuorokauden matkalla kertyi reilu 150, mikä on ihan hyvä saavutus. Sivussa kun harrastettiin paljon muutakin. Uusi hiihtopuku ja uudet luistelusukset toimivat nekin oikein hyvin. Kurjaa oli palata mustaan etelään, mutta toiveissa on saada tännekin jossain vaiheessa talviset olosuhteet. Jämin hiihdon pystyn kyllä hiihtämään suht kylmiltäni, mutta täyteen Pirkkaan pitäisi kyllä vähän harjoitella. Hiihtospesifistä lihaskuntoa ja jopa sauvaharjoituksia on kyllä suunnitelmissa.