Elokuu

pyöräily: 15kpl 338km 13:56
juoksu: 12kpl 130km 13:38
yhteensä: 27kpl 468km 27:34

Jopas oli. Kuu alkoi vauhdilla Jämin maastopyöräilyn merkeissä, joka meni kohtuullisesti. Siitä sitten siirryttiin arkeen ja työmatkapyöräilyyn, jota tuli aika mukavasti, sillä olen nyt mennyt lasten kanssa kouluun ja päiväkotiin fillarilla. Fillarointi on tapahtunut koko kalustolla, ja on ollut mukavaa. Juoksuakin mahtui kuukauteen reilusti, sillä osallistuimme Pirunpolulle ja vielä kuun viimeisenä päivänä sain päähäni lähteä Joutsijärven kiertoon. Suoritusmäärät olivat hyvät ja jo nyt koko vuoden saldo alkaa lähennellä koko viime vuoden saldoa.

Syyskuussa jatkuu työmatkapyöräily, ja töissä alkaa jälleen Ukkojumppa. Juoksun saralla luvassa on Jämin juoksu sekä mahdollisesti vielä viime vuotiseen tapaan Yyterin piikki. Jonkun pidemmän pyörälenkin voisi vielä ehtiessä tehdä.

Joutsijärven ympärijuoksu

Sain aikamoisen päähänpiston lähteä tutkimaan Joutsijärven retkeilyreitin tola juosten. Olen kiertänyt järveä viimeksi 90-luvulla, mutta siitä huolimatta paikat ja reitti olivat jonkinlaisessa muistissa. Silloin kiersimme reittiä valmistautuessamme erävaelluksen sm-kisoihin; repuissa oli painona naulalaatikoita ynnä muuta ja kierroksen jälkeen väsäsimme reppulautan, jonka kanssa pulahdimme järveen.

Jalat olivat vielä aika rikki lauantaisesta, mutta koska ajankohta tällaiselle pitkälle retkelle oli otollinen, ajattelin niiden kestävän koitoksen. Ajoin siis suoraan töistä Tammen tilan parkkipaikalle, ja lähdin kiertämään järveä vastapäivään. Mukaan otin juomarepun, jossa oli vettä, evästä ja varuiksi ensiapu- ja tulentekotarvikkeet sekä puhelin. Jalkaan vedin lauantain rakoista huolimatta maastonastarit - tällä kertaa jalassa oli eri sukat ja nauhat solmin tiukkaan.

Matka lähti odotetun kankeasti liikkeelle, mutta jonkin matkan päästä juoksu alkoi kulkea kohtuullisesti. Ensimmäisen kohteen eli Rekitaipaleenjärven jälkeen alkoiva kuitenkin pienimuotoiset vatsaongelmat. Niistä kuitenkin selvittiin Hiivaniemen huussissa.

Hiivaniemestä matka jatkui eväsleivän mutustamisen jälkeen kohti Kulhaa ja järven pohjoispuolta. Tässä vaiheessa huomasin, että matka taittuu melkoisen hitaasti. Tämä ei kuitenkaan johtunut juurikaan jaksamisesta, vaan reitti on vaan hidas. Seitsemän minuutin kilometrivauhti oli tänään etenemisnopeus, joten reissusta tuli pitkä sekä matkaltaan että kestoltaan.

Järven pohjoispuolella on reitin hitaimmat osuudet, mutta matka ei vielä onneksi painanut kovin paljoa. Tauottelin lyhyesti molemmilla autiotuvilla, ja raapustin tarvittavat tiedot vieraskirjoihin. (Sisälmystenlahden kämpän kirja oli ihan uusi, joten pääsin sen korkkaamaan.) Tuurun kämpän jälkeen olivat vuorossa venelossit, jotka toimivat ok. Edelleen kivisen polun jälkeen tulivat eteen reitin oikeastaan ainoat tiepätkät, joilla etenemisvauhti oli jonkinmoista. Pitkäniemen polkupätkälle siirtyessä matkaa oli mittarissa jo reilu 25 kilometriä, ja väsymys alkoi hieman painaa - loppu piti siis ottaa vahinkojen välttämiseksi tarkasti.

Viimeiset kilometrit eivät juurikaan olleet edellisiä nopeampia, mutta pidemmiltä ne kyllä tuntuivat. Tammen tila tuli kuitenkin lopulta vastaan, mutta enpä sitten ymmärtänyt kääntyä parkkipaikalle, vaan vetäisin puolivahingossa vielä kilometrinm mittaisen ketunlenkin. Tämä lenkki oli kuitenkin onneksi tietä ja pururata, joten siinä pystyi vielä hyvin juoksemaan. Lopulta varmistin mittarista, että kolmekymppiä täyttyisi ja juoksin autolle väsyneenä mutta oikein tyytyväisenä.

Enpä olisi uskonut, että tilastointihistoriani pisin juoksulenkki tulisi tehtyä arki-iltana ja kivisellä polulla juosten. Polkujuoksua tuli nyt sitten kolmeen vuorokauteen reilut 50 kilsaa. Jalat kestivät ja toimivat aika hyvin, joskin loppumatkan hankalammissa paikoissa juoksun kanssa oli vähän niin ja näin. Suurin vaiva oli vasemman jalkapohjan rakko, joka muodostui jo lauantaina, mutta joka nyt paheni. Matkantekoa se ei kovin paljoa haitannut, mutta jälkikäteen kyllä. Onneksi rakot paranevat suht nopeaan.

Joutsijärven retkeilyreitti oli ja on vallan hieno ja yleisesti ottaen hyvässä kunnossa. Sillat ja pitkokset ovat ehjiä eikä eksymisvaaraa mielestäni ole. Taukopaikat ovat kunnossa, vaikkakin kovin käytetyt. Jossain paikoissa (Kulha) olivat polttopuut loppu. Pääosin reitti on enemmän tai vähemmän kivistä polkua, joka pienimuotoisesti menee jatkuvasti ylös, alas ja sivuille. Meno on hidasta, mutta maisemat reitillä palkitsevat. Itselleni sattui vielä bonukseksi erinomainen keli.

Oli komia keikka. Jaksaminen alkoi loppumatkasta olla vähän koetuksella, mutta epätoivoa tai tuskaa ei tullut ollenkaan. Pitää joskus ottaa uudestaan, mutta ehkä ennen sitä tullaan tänne ihan vaan retkeilymeiningillä. Tämän lenkin perusteella jatkossa pidemmät polkujuoksutapahtumat ovat ihan mahdollisia, jos vain sattuvat sopimaan ohjelmaan.

Pirunpolku

Jo hyvän aikaa sitten huomasin, että Ellivuorella järjestetään mielenkiintoinen polkujuoksutapahtuma, joka ajankohtansa ja etenkin sijaintinsa puolesta näytti sopivan hyvin ohjelmaan. Polkujuoksuhan on päivän sana, ja Pirunpolulla sitä olisi tiedossa. Reittejä tapahtumassa oli Puuhapolun lisäksi yksi, joka kierrettiin kerran tai kahdesti. Itse ilmoittauduin luonnollisesti kahdelle kierrokselle seuralaisen tyytyessä yhteen lenkkin, jossa siinäkin oli täysin riittävästi haastetta kenelle vain.

Vaikka kyseessä oli kilpailu, niin tavoitteena ei ollut niinkään kilpaileminen vaan hyvän, pitkän polkujuoksukokemuksen saaminen. Lähdöstä lähdettiin kuitenkin aika reilua vauhtia, joten aika kova reissu tästä kuitenkin muodostui. Toki maastolla elisiis sen vaativuudella oli vaikutusta rankkuuteen.

Juoksu sujui ihan mukavasti, vaikka syke olikin aika korkealla. Etenkin alkumatkasta ja ensimmäisellä kierroksella ei tarvinnut juosta yksin, ja meno muistuttikin välillä Jukola-tyylistä letkajuoksua. Yhden kierroksen juoksijoita paineli kiireellä alkumatkasta ohi. Toisella kierroksella oli sitten rauhallisempaa, vaikka koko ajan oli joku takana tai jonkin matkan päässä edessä. Kuten todettua niin kisaa en juossut, vaan annoin ohimenneiden painella rauhassa menojaan. Joitakin sain sitten nousuissa kiinni ja jotkut painelivat laskuissa ohi.

Jalat pelasivat koko matkan ihan hyvin. Jonkin aikaa arvottuani lähdin matkaan maastonastareilla, mikä oli kyllä oikea ratkaisu. Jalkoihin kyllä muodostui matkalla muutama rakko, jotka aavistuksen latistivat juoksutuntumaa ja -fiilistä. Eväänä oli shortsitaskun täydeltä geelejä (3 kpl), jotka kyllä tulivat tarpeeseen järjestäjien urheilujuoma- ja vesitarjoilun lisäksi.

Rata oli tehty melko pienelle alueelle ja miltei kaikki mäet oli käytetty hyödyksi. Ellivuoren laskettelurinne noustiin ja laskettiin kierroksen loppupuolella kolmesti. Hissiuria noustessa ei ollut juurikaan saumaa juoksuun, ja todennäköisesti vain kahden kierroksen kärkikaksikko juoksi ne ylös.

Etukäteen vähän jännitti, miltä toiselle kierrokselle lähteminen tuntuisi, mutta sepäs olikin ihan ok. Asennekysymys toki, mutta vähän olisi voinut harmittaa jättää homma vain yhteen kiekkaan. Toinen kierros oli jonkin verran ensimmäistä hitaampi, sillä ylämäkikävelyä tuli vähän enemmän ja muutenkin vauhti aavistuksen hidastui. Hyvällä fiiliksellä menin silti koko matkan eikä kovin pahalta tuntunut. Ihan kiva oli silti juosta maalivaatteen alta kuudenneksi nopeimpana kahden kierroksen kiertäjänä. Loppuaika oli ihan ok, vaikkei jossain matkan varrella ajattelemani kuuden minuutin keskivauhti aivan toteutunutkaan. Kahden tunnin alitukseen ei olisi tällä kunnolla tällä reitillä ollut mitään saumaa.

Tapahtuma oli kaikkinensa erinomainen: järjestelyt pelasivat ja reitti oli oikein hyvin merkitty. Porukkaakin oli mukavasti, vaikka tapahtuma oli ensimmäinen laatuaan. Reitti oli hyvä ja rankka sekä maisemiltaan hieno. Toivottavasti Pirunpolku saa jatkoa, sillä ensi vuonna pitää ehdottomasti tulla uudestaan.

Työmatka-ajoa

Olemme nyt menneet lasten kanssa kouluun ja päiväkotiin useammin pyörällä, joten olen paremmin päässyt taas työmatkaurheilun pariin. Olen ajanut matkaa kaikilla pyörillä, ja aika pian tuli kova houkutus kellottaa työmatkat niin, että näin epätieteellisesti saisi selville nopeimman kulkupelin. Tässä epänormaalissa "kisassa" on mukana viisi kulkinetta: auto, kilpapyörä, maastopyörä sekä paksupyörä avoilla ja lukkiksilla. Kello lähtee käymään päiväkodin pihalla ja pysähtyy työpaikan ulko-ovella. Pyöräilymatkaa tulee 11,5 kilometriä - automatka on jonkin verran pidempi. Kellotukset ovat tapahtuneet nimenomaan työmatkalla - eivät kotimatkalla.

Sitten tuloksiin: auto on luonnollisesti nopein, mutta silläkin matkaan kuluu kutakuinkin 20 minuuttia. Kilpurilla tästä jää kuitenkin vain viisi minuuttia. Maasturi ja lukkiksilla varustettu paksupyörä ovat yllättävän tasaveroiset; niillä matkaan menee pari minuuttia kilpuria enemmän. Tästä vielä reilun minuutin häviää paksupyörä avopolkimilla. Tulos on siis linjassa Fillarilehden taannoisen vähän vastaavan kokeen kanssa. Yhtä kaikki pyöräilyyn menevä aika on fillarista riippumatta aika sama. Keli oli jokaisella ajokerralla hyvä, joskin tuulen suunta ja voimakkuus vaihtelivat hieman.

Autoilun hyödyksi voidaan laskea se, ettei automatkan jälkeen tarvitse käydä pesulla, joka efektiivisesti lisää matka-aikaa noin viidellä minuutilla. Viime aikoin autolla on joutunut siltaremontin vuoksi kiertotielle, mikä hidastaa matkaa eli todellinen nopeusero auton hyväksi on enemmän kuin tuo kymmenisen minuuttia. Yhtä kaikki käytännön ero on melko pieni.

Testasin maastureita myös kotimatkalla. Reitillä oli ensin kaupungin läpiajo, sitten vanhan junaradan vierustaa ja lopuksi metsäteitä, joiden välissä oli hyvin pieni polkupätkä. Maastopyörä on kokonaisuutena ehkä nopeampi, vaikka ajoinkin nopeimman ajan paksupyörällä (lukkikset). Viimeksi mainitulla yritystä oli kuitenkin reilummin. Taaskaan ei siis oleellista nopeuseroa kulkineiden välille. Maasturilla pääsee ehkä kevyemmin, mutta läskillä hauskemmin.

Testi on saanut miettimään maastokalustoa. Nyt tuntuu siltä, että XC-henkinen läskipyörä voisi olla paras kaveri kilpurille. Toisaalta vielä pitää ajella talvi maasturilla, ja tehdä siihen suunnitellut päivitykset eli 1x10-konversio sekä nopeammat renkaat. Ja nurkkapyöränä sekä hankalamman maaston kulkineena Puksu on edelleen lyömätön.

Jämi 84

Aamulla, kun lähdin ajelemaan pelipaikalle, satoi vettä kuin aisaa, mutta sade onneksi loppui hyvissä ajoin ennen Jämiä. Keli oli kuitenkin tälle kesälle tyypillinen eli lämpötila oli alle 15 astetta ja kosteus liki sata. Lähdin kuitenkin lyhyen testilenkin rohkaisemana matkaan lyhyissä kamoissa. Kostea keli tiesi sitä, ettei reitti olisi kovin nopeassa kunnossa ja ettei reissusta tarvinnut tulla puhtaana pois. Peesissä polkiessa nimittäin rapa lensi päälle ihan kunnolla.

Tällä kertaa pääsin/jouduin ykköslähtöryhmään, joten alkuvauhti oli kova. Meno tuntui kuitenkin hyvältä, joten annoin mennä reippaasti. Aikalailla totista meno kyllä oli - etenkin alkumatkasta, kun haettiin peesejä ja muutenkin hyviä sijoituksia.

Reittiä oli hieman muutettu viime vuodesta hitaammaksi eli maastopainotteisemmaksi, ja se oli hyvä. Kovin teknistä meno ei ole, vaan tämän reissun vaativuus tulee matkasta ja kovasta vauhdista. Huoltopisteet toimivat mukavasti, vaikka uutuus eli pullonvaihto tuottikin vähän välillä häslinkiä.

Kuten viime vuonnakin, niin puolivälin jälkeisillä tiepätkillä tapahtui aika paha hyytyminen. Kunto ja energiat vain loppuivat eikä reisi enää oikein jaksanut pyörittää kampea. Peesiä tarjottiin, mutta eipä niissä oikein pysynyt. Onneksi viime vuotiseen tapaan loppuun voimat vähän palasivat eli aivan hirveätä tuskaa homma ei ollut. Ihan uutena vaivana reidet meinasivat krampata putkelle noustessa. Niinpä tunkkasinkin muutaman mäen, sillä ei niitä ajamalla ainakaan kovempaa olisi päässyt. Välillä otti sen verran koville, että tuli mieleen vanha Alivaltiosihteerin radiohupailu "hiihtokisat keskeytys 5 metrissä", jossa Mika Kirvesmetsä sanoi olleensa ihan "nakit ja muussi ja kuului vain linnunlaulua..."

Aika varhaisessa vaihessa tiesin, ettei tavoite kolmen ja puolen tunnin alituksesta täyttyisi, joten yritin päästä edes parempaan aikaan kuin viime vuonna. Se sentään onnistui aika hyvinkin. Aika parani reilu viisi minuuttia ja voittajalle hävisin nyt kymmenen minuuttia vähemmän. Sain jopa juuri ja juuri mitalin, sillä tappiota voittajalle tuli alle 30 prosenttia (taisiis juuri se).

Ihan kohtuutyytyväinen pitää olla, vaikka varmaan parempaan suoritukseen olisi ollut mahdollisuus. Flunssa ja keli varmaankin verottivat vauhtia, ja ehkä huolloissa olisi pitänyt vetää muutakin kuin urheilujuomaa. Totuus kuitenkin lienee se, ettei nyt ollut rahkeita kovaan vajaa neljän tunnin suoritukseen. Tämän vuoden muut pitkät kisat Raasto ja Pirkka olivat kuitenkin luonteeltaan hieman rennompia. Pitkiin pyörälenkkeihin pitäisi vaan panostaa enemmän.

Kalusto toimi hyvin. Alaselässä oli röykytyksessä väsymystuntemuksia, mutta se kuuluu asiaan. Eli täpärikauppaan en tule lähivuosina marssimaan. Ehkä kuitenkin mieluummin ajoin reitin nykykalustolla kuin läskillä. Kevyt ja kisakireämpi läskin olisi kyllä kokeilemisen arvoinen...

Maalissa pyöränpesuun joutui vähän jonottamaan ja miehen pesu onnistui vähän kehnosti, mutta oli tuolla väkeäkin reilusti. Ruoka oli kohtullisen hyvää, kuten täällä on ollut tapana. Aika tavalla siis plussalle jäätiin tästä reissusta.

Ensi vuonna taas.