Sain aikamoisen päähänpiston lähteä tutkimaan Joutsijärven retkeilyreitin tola juosten. Olen kiertänyt järveä viimeksi 90-luvulla, mutta siitä huolimatta paikat ja reitti olivat jonkinlaisessa muistissa. Silloin kiersimme reittiä valmistautuessamme erävaelluksen sm-kisoihin; repuissa oli painona naulalaatikoita ynnä muuta ja kierroksen jälkeen väsäsimme reppulautan, jonka kanssa pulahdimme järveen.
Jalat olivat vielä aika rikki lauantaisesta, mutta koska ajankohta tällaiselle pitkälle retkelle oli otollinen, ajattelin niiden kestävän koitoksen. Ajoin siis suoraan töistä Tammen tilan parkkipaikalle, ja lähdin kiertämään järveä vastapäivään. Mukaan otin juomarepun, jossa oli vettä, evästä ja varuiksi ensiapu- ja tulentekotarvikkeet sekä puhelin. Jalkaan vedin lauantain rakoista huolimatta maastonastarit - tällä kertaa jalassa oli eri sukat ja nauhat solmin tiukkaan.
Matka lähti odotetun kankeasti liikkeelle, mutta jonkin matkan päästä juoksu alkoi kulkea kohtuullisesti. Ensimmäisen kohteen eli Rekitaipaleenjärven jälkeen alkoiva kuitenkin pienimuotoiset vatsaongelmat. Niistä kuitenkin selvittiin Hiivaniemen huussissa.
Hiivaniemestä matka jatkui eväsleivän mutustamisen jälkeen kohti Kulhaa ja järven pohjoispuolta. Tässä vaiheessa huomasin, että matka taittuu melkoisen hitaasti. Tämä ei kuitenkaan johtunut juurikaan jaksamisesta, vaan reitti on vaan hidas. Seitsemän minuutin kilometrivauhti oli tänään etenemisnopeus, joten reissusta tuli pitkä sekä matkaltaan että kestoltaan.
Järven pohjoispuolella on reitin hitaimmat osuudet, mutta matka ei vielä onneksi painanut kovin paljoa. Tauottelin lyhyesti molemmilla autiotuvilla, ja raapustin tarvittavat tiedot vieraskirjoihin. (Sisälmystenlahden kämpän kirja oli ihan uusi, joten pääsin sen korkkaamaan.) Tuurun kämpän jälkeen olivat vuorossa venelossit, jotka toimivat ok. Edelleen kivisen polun jälkeen tulivat eteen reitin oikeastaan ainoat tiepätkät, joilla etenemisvauhti oli jonkinmoista. Pitkäniemen polkupätkälle siirtyessä matkaa oli mittarissa jo reilu 25 kilometriä, ja väsymys alkoi hieman painaa - loppu piti siis ottaa vahinkojen välttämiseksi tarkasti.
Viimeiset kilometrit eivät juurikaan olleet edellisiä nopeampia, mutta pidemmiltä ne kyllä tuntuivat. Tammen tila tuli kuitenkin lopulta vastaan, mutta enpä sitten ymmärtänyt kääntyä parkkipaikalle, vaan vetäisin puolivahingossa vielä kilometrinm mittaisen ketunlenkin. Tämä lenkki oli kuitenkin onneksi tietä ja pururata, joten siinä pystyi vielä hyvin juoksemaan. Lopulta varmistin mittarista, että kolmekymppiä täyttyisi ja juoksin autolle väsyneenä mutta oikein tyytyväisenä.
Enpä olisi uskonut, että tilastointihistoriani pisin juoksulenkki tulisi tehtyä arki-iltana ja kivisellä polulla juosten. Polkujuoksua tuli nyt sitten kolmeen vuorokauteen reilut 50 kilsaa. Jalat kestivät ja toimivat aika hyvin, joskin loppumatkan hankalammissa paikoissa juoksun kanssa oli vähän niin ja näin. Suurin vaiva oli vasemman jalkapohjan rakko, joka muodostui jo lauantaina, mutta joka nyt paheni. Matkantekoa se ei kovin paljoa haitannut, mutta jälkikäteen kyllä. Onneksi rakot paranevat suht nopeaan.
Joutsijärven retkeilyreitti oli ja on vallan hieno ja yleisesti ottaen hyvässä kunnossa. Sillat ja pitkokset ovat ehjiä eikä eksymisvaaraa mielestäni ole. Taukopaikat ovat kunnossa, vaikkakin kovin käytetyt. Jossain paikoissa (Kulha) olivat polttopuut loppu. Pääosin reitti on enemmän tai vähemmän kivistä polkua, joka pienimuotoisesti menee jatkuvasti ylös, alas ja sivuille. Meno on hidasta, mutta maisemat reitillä palkitsevat. Itselleni sattui vielä bonukseksi erinomainen keli.
Oli komia keikka. Jaksaminen alkoi loppumatkasta olla vähän koetuksella, mutta epätoivoa tai tuskaa ei tullut ollenkaan. Pitää joskus ottaa uudestaan, mutta ehkä ennen sitä tullaan tänne ihan vaan retkeilymeiningillä. Tämän lenkin perusteella jatkossa pidemmät polkujuoksutapahtumat ovat ihan mahdollisia, jos vain sattuvat sopimaan ohjelmaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti