Syyskuu

juoksu: 8kpl 120km 11:42
pyöräily: 15kpl 295km 10:25
yhteensä: 23kpl 415km 22:07

Syyskuun alkoi Nuuksion polkumaratonilla, mikä oli kokemuksena hieno ja suorituksenakin kohtalaisen ok. Ehdottomasti kannatti osallistua. Ja heti kun palautuminen oli tapahtunut, koitti Jämin polkupuolikas, joka sekin oli hieno tapahtuma, jossa Nuuksiosta poiketen juoksu meni oikein hyvin.

Alkukuun juoksukisojen jälkeen keskityin hyvien kelien vuoksi työmatkapyöräilyyn kilpurilla. Lisäksi toki tuli tehtyä muutamia juoksulenkkejä. Loput juoksukisat jätin väliin enkä lähtenyt edes Yyterin Piikille, vaan teimme korvikkeeksi ihan oman ja paljon mukavamman Yyterijuoksentelun. Tapahtumapäivänä ajoin pitkästä aikaa maastopyörällä ja oikein kivan lenkin ajoinkin.

Jatkossa fillarointi siirtynee enemmän maastoon ja siihen liittyen ilmoittauduin jo Tour de Pori -maastopyöräilytapahtumaan, joka on edellisinä vuosina jäänyt väliin ja jonne nyt onnistunen itseni keplottelemaan. Hiihtokauden avauskin on tulossa Jämin putkessa. Ja joitain pidempiä polkujuoksulenkkejä voisi yrittää tehdä.

Jämi21

Valmistautuminen Jämin tämänvuotiseen juoksuun meni odotetusti Nuuksion polkumaratonilta palautellessa. Torstain ns. viimeistelylenkillä jalat eivät vielä tuntuneet aivan palautuneilta, mutta kisapäivänä olo oli hyvä ja jopa aavistuksen luottavainen. Lämmittelyssä juoksu tuntui helpolta. Keli oli aika viileä ja sumuinen, mutta kuitenkin juoksuun melko erinomainen.

Tarkoitus oli lähteä rauhallisesti, mutta jotenkin taas se suunnitelma kariutui välittömästi lähdössä, kun lähdin rynnimään lähes kärjen perään. Alkumatka mentiinkin sitten melkoisen reipasta kyytiä. Pikkuhiljaa vauhti kuitenkin rauhoittui ei ehkä mukavaksi, mutta kuitenkin paremmaksi puolimaravauhdiksi. Juoksu tuntui hyvältä ja uusi reitti oli vanhaa paljon parempi, vaikka sisälsikin jopa poluttomia pätkiä. Tosin poluttomat pätkät eivät Jämin kankailla juuri vauhtia hidastaneet.

Porukkaa oli juoksemassa sen verran, ettei yksin tarvinnut edetä. Missään letkoissa ei silti tarvinnut mennä, vaan pystyin tekemään alkumatkaa lukuunottamatta lähes täysin oman juoksun. Muut juoksijat toimivat oikein hyvinä kirittäjinä joko edestä tai takaa.

Kilometrit taittuivat joutuisasti, ja aika pian selvisi, ettei reissusta juuri viimekertaisia pidempi tulisi. Jämin maasto on vaan niin nopeakulkuista, että vauhti pysyi aika hyvin reilusti alle viisi minuuttia per kilometri. Sen verran olin uuteen reittiin kartalta tutustunut, että tiesin lopun olevan melko rankka. Viimeisten kuuden kilometrin aikana Jämin harju mentiin ylös alas varmaan viisi kertaa. Rankimmat nousut olivat laskettelurinne ja sitä edeltänyt pikkupolkunousu harjulle. Kaikki nousut kuitenkin menivät juosten ylös. Ja ilmeisesti suht hyvää vauhtiakin, sillä takaa-ajajat jäivät ja selät edessä lähestyivät.

Laskettelurinteen nousun jälkeen puhallutti reilusti, mutta samalla huomasin, että pitkän aikaa edessä menneet juoksijat lähestyivät sen verran, että arvelin heidän kiinniottamisen olevan toteutettavissa. Oli siis aika ottaa vähän pidempi loppukiri. Vauhdin lisäys onnistui ja sain heidät kiinni. Toisella eli naisten sarjan kakkosella oli kuitenkin vielä paukkuja lähteä peesiin ja viimeisessä nousussa hän paineli hieman jopa ohikin. Näkötornin juurelle noustessa löysin kuitenkin vielä ylimääräisen vaihteen ja jätin hänetkin ja rullasin reipasta vauhtia alamäkeen ja maaliin.

Todella hyvä suoritus tuli tehtyä. Juoksufiilis oli aivan toista luokkaa kuin viikko sitten Nuuksiossa. Toki reittikin oli nyt luonteeltaan aivan erilainen. Kuvaavaa on, että nyt puolet lyhyemmällä matkalla meni aikaa kolme tuntia vähemmän. Kilometriaika oli kaksi minuuttia parempi. Eli aika nopea tämä Jämin reitti on. Viime vuoteen verrattuna kilometrivauhtini oli pienen piirun verran parempi eli paremmassa kunnossa olen, sillä tämä uusi reitti on kyllä huomattavasti rankempi. Nyt kärki juoksi hieman viimevuotista hitaammin, vaikka matkaa tällä uudella reitillä on nelisensataa metriä vähemmän. Ehdottomasti hienompaan suuntaan reittiä kuitenkin muutettiin.

Oli hieno ja onnistunut tapahtuma. Totuttuun tapaan järjestelyjen osalta kaikki toimi ja jälkeissoppa oli hyvää. Tänä vuonna päivän hienoutta lisäsi se, että olimme paikalla koko perheen voimin. Tytär osallistui kolmen kilometrin minimaratonille ja oli T10-sarjassa upeasti toinen. Tämän vuoksi jäin ensimmäistä kertaa täällä seuraamaan palkintojenjaon.

Triplan kokonaissijoitukseni miesten sarjassa oli lopulta niinkin hyvä kuin seitsemäs, kun ennen juoksua olin yhdestoista. Nousun syynä  ei kuitenkaan ole hyvä juoksusuoritus, vaan muiden dns:t. Kaikki sarjat huomioonottaen olin neljästoista. Parannusta viime vuoteen tuli hyvin. Muihin verrattuna eniten kirittävää jäi hiihdossa.

Ensi vuonna Jämi147 jää väliin, sillä olemme hiihdon aikaan Lapissa. Ei harmita, sillä nyt ei tarvitse alkutalvena keskittyä pertsaan kuten edellisinä talvina. Pyöräilystäkin voisi pitää välivuoden. Juoksu muuttaa Jämiltä Tampereelle, mikä ei mielestäni ole hyvä asia. Tosin markkinointimielessä voi ollakin, ja eiköhän sen takia sellainen muutos tule. Toivottavasti vielä kuitenkin joskus pääsee tämänpäiväisen reitin kilpaa juoksemaan.

Nyt osuin kuviinkin. Kuvaajana Kimmo Virkki.

Nuuksio Classic Trail Marathon

Matkustin tähän odotettuun, yhteen vuoden päätapahtumaan, jo edellisenä päivänä. Yön vietin kohtuullisen hyvässä telttamajoituksessa lähistöllä. En nimittäin halunnut aloittaa tapahtumapäivää vajaan kolmen tunnin autossaistumisella. Yö meni kohtuullisen hyvin, ja heti noustuani ajelin kisakeskuksena toimineeseen hotelli Nuuksioon aamiaiselle.

Hyvän aamupalan jälkeen oli hyvin aikaa säätää kamat kuntoon sekä haistella kisakeskuksen ilmapiiriä, joka oli oikein hyvä. Kelikin näytti suosivan ja tunnelma oli korkealla. Vaikka lähdinkin matkaan ilman sen suurempia tavoitteita, niin pientä kisajännitystä oli havaittavissa.

Puolisen tuntia ennen lähtöä sonnustauduin kisavermeisiin ja painelin hyvin pienelle lämmittelylenkille loppusuoraan tutustumaan. Sitten olikin aika ryhmittäytyä lähtökarsinaan. Olin ilmoittanut ensimmäiseen lähtöryhmään, jonka tavoiteaikana oli muistaakseni viiden tunnin alitus. Uskoin tuon tavoitteen olevan suhteellisen helppo, sillä se tarkoitti seitsemän minuutin kilometrivauhtia. Kovin kattavaa valmistautumista, treeniohjelmasta puhumattakaan, en ollut tehnyt, mutta siitäkin huolimatta luotto ehjään suoritukseen oli hyvä.

Homma lähti lopulta käyntiin hep-komennolla. Aivan alkumatka oli tientapaista, jollaista ei sen jälkeen enää reitillä juuri ollut. Lähes koko matka on siis eritasoista polkua. Parisataa juoksijaa jonoutui nopeasti kärkijuoksijoiden mentyä menojaan ja muidenkin löydettyä kullekin sopivan etenemisvauhdin. Itse menin porukan mukana vauhtia, joka tuntui sopivalta. Vaikka sykkeet olivat korkealla, niin juoksu lähti liikkeelle ihan ok. Ei askel mikään kovin lennokas ollut, mutta kovin huonolta ei tuntunut. Ja olihan matkaakin edessä vielä paljon.

Vauhdikasta kalliota. Kuvaaja Aapo Laiho.

Ensimmäiset kymmenen kilometriä Solvallan laskettelurinteeseen menivät melko nopeaan. Ylämäki oli hidas ja raskas, kuten varmasti kuuluikin. Laskettelumäen jälkeen hieno polku hienoissa maisemissa jatkui vesipullon täydentämisen jälkeen. Edelleenkään ei juoksu kulkenut mitenkään tykisti, muttei huonostikaan. Omatekoinen geeli maistui kohtuulliselta - lisäksi söin matkalla muutaman Snickersin, jotka maistuivat hyviltä, antoivat energiaa, mutta joiden syöminen juostessa oli odotetusti aikamoisen hidasta. Eihän sitä nyt kellon käydessä voinut kannon- tai kallionnokkaan hetkeksikään istahtaa.

Vauhtia piisaa ainakin tässä. Kuvaaja Antti Kuikka.

Vaikka juoksijoita oli reitillä reilu viisisataa, niin välillä sai mennä pitkät pätkät ihan yksin. Kovin nopeasti ei matka tuntunut etenevän, sillä polku oli välillä hidas ja välillä tosi hidas. Nelivedolla ei sentään tarvinnut edetä kuin lyhyesti ihan parissa kohtaa. Polku kulki kallioilla, kivikoissa, juurakoissa ja soissa. Välillä toki oli nopeampaakin paanaa tarjolla. Lähes koko matkan maisemat olivat juuri niin hienot kuin etukäteen ajattelinkin.

Peruspolkua, Kuvaaja Anne Dahlgren.

Matka eteni melko tasaista vauhtia. Välillä menin jonkinlaisessa letkassa, mutta sijoitus ei juuri kisan aikana muuttunut, sillä olin väliaikapisteillä joko 68. tai 69. Koko ajan siis mukana pyöri samoja juoksijoita. Juoksu ei lopultakaan missään vaiheessa alkanut kulkea ns. tykisti, muttei mitään ihmeempää hyytymistäkään tainnut tapahtua. Paikat eivät kolottaneet, mutta jalat toki väsyivät. Vatsa ei ehkä ollut täysin iskussa, mutta paha olo ei ollut. Viimeisen huollon jälkeen yritin ehkä aavistuksen kiristää vauhtia. Jalat olivat kuitenkin tästä vähän eri mieltä, sillä sisäreidet alkoivat kramppailla jonkin verran. Pahin kramppaus tuli, kun polku parani, ja lisäsin vauhtia, jolloin kipu kasvoi, ja piti pistää hetkeksi kävelyksi. Onneksi jalat siitä vetreytyivät, mutta enempi vauhdinnosto jäi sikseen. Samassa yhteydessä muutama kanssajuoksija painui horisonttiin. Viimeisen väliaikapisteen jälkeen sijoitukseni kuitenkin parani, joten ei vauhti lopulta ainakaan hidastunut. Ja oli niitä kramppi- ja jaksamisongelmia muillakin miehillä. Ja nimenomaan miehillä, sillä miesten sarjassa sijoitus parani lopussa yhdeksän pykälää, mutta kokonaiskisassa vain kuusi. Totesinkin yhdelle minut lopussa varvanneella naiselle, että taitaa naisten vauhdinjako olla parempi.

Hienoa menoa hienoissa maisemissa. Kuvaaja Lasse Pekkarinen.

Kuten maratonilla on tapana, niin aloitin loppukirin jostain neljänkympin kohdalta, kun polku muuttui nopeammaksi ja maali alkoi toden teolla vetää puoleensa. Lisäksi edessä meni hyvä, kirittävä selkä, ja takana takaa-ajaja. Selän sain kiinni, mutta takaa kirittiin lopulta vahingossa maaliviivalla ohitse. Lopputuloksissa hän kuitenkin hävisi, sillä hän oli ylittänyt lähtöviivan kaksi sekuntia minua ennen.

Mahtaisko olla jo matkan loppupuolelta? Kuvaaja Juha Saastamoinen.

Maalissa olo oli aika kaikkensa antanut, ja hetken piti keräillä itseään. Palautumiseväätkään eivät ihan tykillä maistuneet, vaikka tarjolla oli makkaraa, sipsejä, protskujuomaa ja sen semmoista. Jotain mystistä vatsassa siis oli tällä kertaa hieman pielessä.

Hetken mukavassa tunnelmassa istuskeltuani painuin saunaan, uimaan ja syömään soppaa. Ja aika pian piti jo alkaa ajella kotia kohti.

Oli elämyksellinen reissu. Reitti, maisemat ja tunnelma oli mainio. Jotenkin kuitenkin oma suoritus jäi kaivelemaan. Toki pitää ehdottomasti olla tyytyväinen ehjänä maaliin pääsyyn. Lisäksi loppuaika oli reilusti alle tavoitellun viiden tunnin. Silti tuntuu, että rahkeita parempaan menoon olisi ollut. Tai sitten ei. Pitää tulla uudestaan.

Jalat ja paikat yleensäkin kestivät hienosti, vaikka pelkoja akillesvaivoista olikin. Sen verran sain kuitenkin tyhmyyttäni osumaa, että molempien isovarpaiden kynnet mustuivat. Tein nimittäin aloittelijavirheen, ja unohdin ennakkoon hoidella varpaankynnet lyhyiksi.

Mitä sitten olisi ehkä voinut tehdä toisin? Ainakin treenata enemmän. Harmittavasti tällaisia, korkeuseroja sisältäviä polkuja ei oikein ole kotopuolessa tarjolla. Poluilla on kyllä tullut paljonkin juostua, mutta tällaista koko ajan ylös alas -menoa en oikein ole harrastanut. Toinen asia on tankkaus ja eväät. Tankkausta harrastin taas reilulla kädellä, mutta menikö se överiksi ja sekoitti vatsan? Paha sanoa. Oma geeli oli varmaan ihan ok, mutta siihen olisi voinut ehkä heittää enemmän suolaa sekaan. Suolan puute saattoi mahdollisesti olla syy heikompaan kulkuun. Tai sitten ei. Suolatabletteja ja sipsien syömistä voisi jatkossa tällaisilla pitkillä reissuilla harkita. Lisäksi voi olla että olisi ehkä sittenkin kannattanut harrastaa aamuajelua. Tällöin olisi saanut nukkua omassa sängyssä kunnolla, vaikkei nyt käyttämässäni majoituksessa vikaa ollutkaan.

Jokatapauksessa nälkää jäi paljon tuleviin koitoksiin. Katumaratoneille ei liene paluuta jos niillä koskaan olen ollutkaan. Sen sijaan pidemmät matkat kiinnostavat. Täältä jäi myös vähän tunne, että vaikka olinkin maalissa voipunut, niin loppuiko matka sittenkin jollain tavalla kesken. Pidemmille tai ainakin tämänmittaisille tapahtumille tekee siis edelleenkin mieli. Vaarojen maraton on jo vajaan kuukauden päästä, mutta sinne ei taida enää päästä - enkä tiedä haluanko sinne. Kiinnostavimmat tapahtumat ovat Karhunkierros ja Pallas, joista jälkimmäinen on kuitenkin harmittavasti Jazz-viikonloppuna. Siispä harkitsen vakavasti Karhunkierrokselle lähtemistä. Alkuun matkaksi kuitenkin ehkä vain se 53 km eikä ihan koko kasikymppistä. Saa nähdä toteutuuko.

Lähitulevaisuudessa jatketaan palauttelulla sekä Jämi21:llä jo seuraavana lauantaina.