Starttasin tähän legendaariseen tyhmäpyöräilyn klassikkoon aamulla kuudelta valmiiksi pakatulla autolla. Röörissä oli sitten ensin infotilaisuus, jonka jälkeen varsinainen ajo alkoi kahdeksan maissa. Ajokuri oli tiukka, ja kaikki pysyivät siinä hienosti.
Tapahtuman ideanahan on ajaa putkessa 1,01 kilsan lenkkiä kolmensadan kilometrin verran. Itsellä tämä ei ollut tavoitteena, vaan ajattelin ajella sen minkä viitsisi. Alkuhermoilun ja totuttelun jälkeen homma alkoi sujua mukavasti. Kilsan välein olleen huoltopaikan houkutus ei ollut liian kova, vaan pysyin laatimassani ajorytmityssuunnitelmassa. Ajoin ensin kaksi 70 kilsan pätkää ja sitten kuusikymppisen, jonka jälkeen oli tarkoitus tunnustella jatkoa. Kahdensadan kierroksen jälkeen ajoin vielä 50 kierroksen pätkän, jolloin oli selvää, että ajo vedettäisiin loppuun asti. Viimeiset pätkät olivat 32 ja 16 kierrosta. Yksi ylimääräinen kierros piti ajaa, jos kierrosnappulaa olisi tullut vahingossa painettua liikaa. Näin ei kuitenkaan ollut käynyt, vaan kierroslasku aina maalin kohdalla nappulaa painettaessa toimi hyvin. Ajoin ilman gepsua ja sitäkautta ainoa nopeustieto oli kierrosaika.
Ajo sujui alun pienen sähläyksen jälkeen ongelmitta. Pahin oli toinen etappi, jonka puolivälissä alkoi nälkä vaivata. En kuitenkaan antanut huollon kutsulle periksi, vaan pysyin suunnitelmassa. Huolto oli kyllä malliillaan: tarjolla oli banaaneja, myslipatukoita, karkkia, suolakurkkuja, sipsejä, makkaraa, kolaa, keksejä, munkkeja, leipää, sämpylöitä ja "oikeana" ruokana lihasoppaa. Kaikki maistuivat, ja on sanomattakin selvää, että ilman niitä homma olisi jäänyt ajamatta.
Kalusto ja kuski toimivat hyvin. Vasen polvi vähän tuntui, ja luonnollisesti selkä, niska ja hartiat puutuivat. Mikään ei kuitenkaan juuri haitannut suorittamista. Kramppeja ei edes meinannut tulla. Missään vaiheessa ei ollut älyttömän väsynyt olo. Väsymys oli enemmänkin henkistä, sillä keskittyminen putkessa pitää olla koko ajan sata prosenttia.
Suurimman osan matkaa ajoin joko yksin tai vetomiehenä. Peesissä ajo ei oikein sovi minulle, vaikka sitäkin tuli tehtyä. Ja ei tuolla Röörissä peesistä juuri apua olekaan.
Kierrosajat pysyivät koko ajan samoina, etenkin ajon loppupuoliskolla, jolloin kierroksen rytmitys oli selkärangassa. Kaikki vaihtamiset, putkelle nousut yms. tapahtuivat aina samoissa kohdissa. Ohittelut tai oikeammin niiden odottelut vaikuttivat kierrosaikaan aina muutamia sekunteja. Ihan lopussakaan ei tahti hidastunut, vaikka ajoin kierroksen pykälää pienemmillä vaihteilla.
Kello oli yli seitsemän, kun homma oli viimein paketissa. Eipä olisi uskonut, että ajaisin täyden matkan ja vieläpä näinkin helposti. Kiitokset vaan huollolle ja kaikille muillekin asianosaisille. Kivaa oli, vaikka toki tyhmää. Suoritus oli kyllä melkoinen - ei ole vastaavaa tullut tehtyä. Tämän perusteella kesäiset parin sadan lenkit pitäisi mennä hyvin. Toki ulkona ajaminen on vähän erilaista. Aikaa ja evästä kun varaa, niin ei ole ongelma. Nyt molempia oli riittävästi.
Lopuksi vedin vielä lihasoppaa, kävin suihkussa ja ajoin kotiin. Hyvin jaksoi vielä olla ratissa. Nukkumaan mennessä olin odotetusti henkisesti vielä putkessa. Aina kun laittoi silmät kiinni, niin tuli olo, että nyt ajan seinään tai jonkun perään. Tai sitten muuten vain Röörin pilarit vilahtelivat. Piti oikein psyykata, että ihan hyvin uskaltaa laittaa silmät kiinni. Aamulla kolotuksia ei pahemmin ollut, mutta vähän hidastetusti mentiin. Isoimmat tuntemukset ovat niskassa ja alaselässä.
Hieno kokemus ja hyvä osoitus omasta kunnosta. Ehkä vielä joskus uudestaan...
Taskussa olleen puhelimen askelmittariin kertyi muuten vajaa 37 tuhatta "askelta".
 |
| valokuvaajan otos menosta |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti