Ilmoittautuminen Pirkkaan meni aivan viime tippaan, sillä lumitilanne piti jännityksessä pitkään. Toki olin jo ajat sitten päättänyt osallistua, mikäli jonkinlainen reitti olisi. Viime vuotiseen tapaan lähdin reissuun luottavaisin mielin ja taas kuuden tunnin alitus mielessä. Logistiikkakin hoidettiin samoin eli ajoimme aamulla auton Kyröskoskelle retki-Pirkan maaliin ja rouva tuli sitten retki-Pirkan suksineen minua maaliin vastaan.
Kelit muuttuivat harmittavasti suojaisiksi pari päivää ennen hiihtoa. Tästä seurasi se, ettei todennäköisesti hyvää liukua ollut tarjolla. Toiveissa oli kuitenkin viime vuotista mössöä paremmat paanat.
Tänä vuonna hain suksiin ns. kuuman ryhmän suksitarrat ja asetuin lähtökarsinassa aika eteen. Ratkaisu oli hyvä, sillä letka liikkui alusta asti sopivaa vauhtia. Aika pian paukun jälkeen alkoi kuitenkin tuntua siltä, ettei hommasta tule mitään. Suksi nimittäin hörppäsi latuun kiinni jokaisella potkulla, ja matka Jämille oli suoranaista tervanjuontia. Luiston kanssa tuskaillessani kävi jo mielessä heivaaminen.
Jämille letka vei kuitenkin suurin piirtein aikataulussa eli reilua viidentoista kilsan tuntivauhtia. Jämin jälkeen koitti sitten viimein autuus, sillä Jämin hyvät ja ennenkaikkea kovat latupohjat tarjosivat huomattavan paljon parempaa luistoa, ja matka alkoi taittua vauhdikkaammin ja ennen kaikkea kevyemmin.
Vauhdin paranemisen myötä välitavoite eli puolimatkaan alle kolmeen tuntiin näyttikin toteutuvan helposti. Lopulta löin puolimatkan väliajan ajassa 2:45 eli saimme vartin kaulaa puolipirkkalaisiin. Tämä olikin erinomainen asia, sillä kovinkaan moni puolimatkalaisista ei saanut meitä kiinni, joten omaa hiihtoa saattoi jatkaa maaliin saakka.
Puolimatkasta retki-Pirkan maaliin reitti oli ja on melko kehno, mutta sekin meni letkassa hiihdellen. Lihasopalle ehdinkin yllätyksekseni jopa ennen retki-Pirkan kärkeä. Soppa ja tykötarpeet maistuivat, jonka jälkeen alkoi pyörätiepätkä. Sain vinkkiä, että kyllä se juosta kannattaa, joten kävelyosuus meni sitten kevyen hölkän merkeissä, joka tuntui yllättävänkin hyvältä. Juoksun jälkeiset ylämäkiosuudet pääsi tällä kertaa suksimaan ihan omaa tahtia eli nyt ei tässä vaiheessa matkaa tullut puolipakollista huilauspätkää.
Matka jatkui ja luisto osoitti taas huononemisen merkkejä. Vaihdoinkin sukset päittäin, ja kuvittelin alkuperäisen järjestyksen luistaneen paremmin. Tämän perusteella voisi siis päätellä, ettei luistovoidevalinta mennyt aivan putkeen. Matka jatkui välillä yksin ja välillä pienissä letkoissa, ja väsymys alkoi jo pikkuhiljaa painaa. Rokkakosken kuuluisa nousuosuus tuntui nyt ehkä ensimmäistä kertaa pahalta. Paremmin se kuitenkin nousi mitä loppupään jyrkemmät nousut, joissa vauhti meinasi hyytyä ihan totaalisesti.
Juottopisteet seurasivat toisiaan, ja niillä nautin pääasiassa urheilujuomaa. Toki mustikkakeitot piti myös heittää rinnuksille niillä paikoilla, joissa tuota herkkua oli tarjolla. Latukin parani loppumatkasta, kun reitti siirtyy enemmän hiihdetyille pätkille. Luisto ei kyllä kauheasti parantunut, sillä latu kostui päivän aikana hieman lisää. Parasta luistoa tarjosi oikeastaan koko matkan ajan liippantunut perinteisen ura, jota hyödynsin melko paljon etenkin loppumatkasta. Alkuvuoden tasatyöntöharjoituksille tuli siis täälläkin käyttöä.
Viimeiset kymmenen kilometriä tuntuivat todella pitkiltä. Lisäksi jo mainitut loppumatkan terävät nousut nousivat enemmän tai vähemmän vaivalloisesti. Kaikista kuitenkin selvittiin ja lopulta maali oli edessä. Loppukiri ei irronnut, mutta maaliin pääsin ihan tyytyväisenä suoritukseen. Kalusto ei tälläkään kerralla ollut sopiva, mutta silti pääsin kuin pääsinkin matkan alle kuuteen tuntiin. Viime vuoden aika parani yli neljäkymmentä minuuttia, joten sen puolesta voi olla tyytyväinen. Kunto on ehkä vähän parempi, mutta nyt keli oli kuin olikin liukkaampi. Kehnon luiston lisäksi matkaa hidasti vielä vastatuuli, joka paikkapaikoin tuntui aika pahaltakin. Jonnekin tulevaisuuden suksiostoslistalle voisi kyllä laittaa pehmeän ja kostean kelin luistelukapulat.
Tapahtuman järjestelyt pelasivat oikein hyvin ja huoltopisteillä palvelu oli mallikasta. Latu oli paremmassa kunnossa, mitä viime vuonna, mutta kyllä siinä vielä oli rutkasti parannettavaa. Tälläkin kertaa ladussa oli joissain paikoissa enemmän isänmaata kuin lunta. Olosuhteet ja lumitilanne huomioiden ei kyllä voi valittaa, sillä lähes koko matkalta latu oli kuitenkin täysin hiihdettävässä kunnossa.
Ihan mukava päivä. Joskin tosi raskas. Polarin aktiivisuusprosenttimittari heilahti illalla yli tuhannen. Ensi vuonna varmaan taas..
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti