Valmistautuminen puolimaratonkoitokseen meni lähes täysin pieleen, kun olin koko kisaviikon kipeänä. Lisäksi hommaa haittasivat Porin työkomennuksen alkuhäslingit. Perjantaina tein lopullisen päätöksen osallistumisesta. Tavoite sadan minuutin alituksesta vaihtui menestyksekkääseen maaliinpääsyyn.
Ennen kisaa fiilis oli hyvä - itseasiassa niin hyvä kun olla voi. Lähtöviivalle asti otin homman rennosti. En tehnyt minkäänlaista alkuverryttelyä, sillä olin varma, että kyllä se juoksu siitä käyntiin lähtee.
Juoksin käytännössä koko matkan joukkuekaverin kanssa. Tavoitteenamme oli ensin viiden minuutin kilometrivauhti, josta voisi mahdollisesti vielä tuntemusten puitteissa vähän kiristää. Taktiikka toimi erinomaisesti. Alun menimme melko rauhassa, mutta vähitellen vauhti kiihtyi hieman alle tavoitevauhtiin, ja porukkaa alkoi tulla selkä edellä vastaan. En muista ohittiko alkuhässäkän jälkeen kukaan meitä.
Oli oikeastaan hauska juosta, kun oli koko ajan muita menijöitä ympärillä sekä sopivin välein tankkauspisteitä. Kelikin oli jokseenkin mainio, vaikka vähän kuuma olikin. Numerolappu rinnassa toi mukavasti lisäpuristusta, ja muut juoksijat antoivat kivasti vetoapua. Syke huiteli koko ajan ties missä, mutta en antanut sen häiritä, kun missään vaiheessa ei tuntunut pahalta; läpänheittoa pystyi harrastamaan melkein loppuun asti.
Juoksu sujui tosi hyvin jonnekin kolmeentoista kilometriin asti, jolloin joukkuekaveri vähän kiristi vauhtia, ja meno alkoi tuntua reisissä. Homma kuitenkin pysyi hanskassa eikä vauhti hiljentynyt. Vasta aivan viimeisillä meinasivat reisistä loppua voimat. Tunne oli oikeastaan melko hassu: ei vaan meinannut jalka nousta. Maaliin kuitenkin päästiin loppujen lopuksi melko hyvävoimaisena. Joukkukaverin voitin vajaalla minuutilla, sillä hän joutui loppumatkasta pistäytymään puskassa. Toiselle kierrokselle olisi kyllä saanut pakottaa vähintäänkin aseella uhaten.
Ihan hyvä juoksu ja kokemus oli.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti