Edellisen kerran olin osallistunut Jukolaan vuonna 2008, jonka jälkeen kiinnostus tähän megatapahtumaan lopahti. Toki siellä tapahtuneella luokattomalla suorituksellakin oli varmasti osuutensa asiaan. Nyt Jukola järjestettiin tutuissa maisemissa Paimiossa, ja päätin jo hyvissä ajoin, että sinne lähden. Osuudekseni halusin kolmosen, sillä se oli tällä kertaa kilpailun pisin (15,8 km) ja sopi muutenkin hyvin aikatauluhin, sillä saatoin käväistä metsässä lasten nukkuessa. Majoituspaikka järjestyi mahtavasti kavereiden talosta, joka sijaitsee hyvin lähellä kisakeskusta.
Päivällä kävin lasten kanssa aistimassa valtavan kilpailukeskuksen tunnelmaa. Porukkaa oli melkein liikaakin ja keli oli melkein helteinen, joten pientä ahdistuksenpoikasta meinasi pukata. Tulipahan kuitenkin nähtyä ja aistittua nykyinen Jukola.
Yöllä sitten heräsin mukavasti sisätiloista patjalta, ja hölköttelin kisakeskukseen ja siellä suoraan lähtökarsinaan. Pienen odottelun jälkeen pääsin matkaan minuuttia vaille neljä. Lähtösijoitus oli luokkaa 1400, sillä oli päättäväisesti kieltäytynyt ykkösjoukkueen paikasta vedoten vähäiseen suunnistuharjoitteluun, passiivisuuteen seuratoiminnassa ja sen semmoiseen. Lähtösjoitus tarkoitti mm. sitä, että lamppua ei tarvinnut ja urat olivat selkeät sekä porukkaa tulisi reilusti selkä edellä vastaan. Onneksi mukava maasto tarjosi kohtuullisesti ohitustilaa.
Puomilla sain vanhan vinkin ottaa ykkösväli varmasti. Näin tapahtui ja homman luonne tuli heti selväksi: yli tuhat jo reittiä edennyttä ukkoa oli tallannut urat siihen kuntoon, että homma oli vähintäänkin puolet matkasta pelkkää maastojuoksua. Toki välillä piti suunnistaakin.
Alkumatka meni mukavasti ilman isompia mokia. Sitten puolenvälin pitkällä välillä keskittyminen herpaantui, ja otin kehnon reitinvalinnan: lähdin kiertämään mäkeä vasemmalta, vaikka tällä kertaa olisi pitänyt painaa suoraan. Kierrolla tulin yllättäen väärälle rastille, joka hämäsi niin, että käännyin takaisin, sillä jotenkin kuvittelin olevani ohi varsinaisen kohteeni. Onneksi tulin pian järkiini ja jatkoin matkaa päätyen lopulta taas kartalle ja rastille.
Toinen isompi moka tuli hieman myöhemmin, kun lyhyehköllä välillä lähdin perinteiset 45 astetta väärään suuntaan. Siinäkin tuhraantui minuutteja. Optimisuorituksella olisin varmasti päässyt koko matkan aavistuksen alle kahteen tuntiin, mutta nykyisellä suunnistustaustalla pitää kyllä olla tähänkin suoritukseen tyytyväinen. Maalissa sijoitus parani melkein kolmesataa pykälää. Osuussijoitukseksi tuli 353, mistä olen miltei iloinen.
Maasto ja reitti olivat hyvät ja muutenkin varsinainen suunnistus oli mukavaa. Kisakeskus ja tapahtuman koko olivat ehkä vähän ahdistavankin isot, mutta eiköhän tästä reissusta reilusti plussalle tuli jäätyä. Ehkä vielä joskus taas.
 |
| Suunnistuksen mallia... |
 |
| Pummaamisen mallia... |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti